skip to Main Content

Näkyvä vai näkymätön?

Näkyvä Vai Näkymätön?
Vieraileva kirjoittaja: Henna Kauppinen, Lahti.

Vaasan Ainut Elämä-ilta alkoi muumi-mietteellä:
”Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen.”

Ja minä ainakin viihdyin! Illan aikana mentiin jälleen myös pintaa syvemmälle. Se ei poistanut sitä tosiasiaa, että hauskaa oli. Hauska ja syvällinen voi yhdistyä. Se on mahdollista, ainakin ILKissä!

Illassa oli hurmaavia vieraita: Karismaattinen Palvelija Fredrik Ekholm, Kaikkien Äitien Äiti (ja muusikko) Nina Åström sekä Elämän Visualisti Sebastian da Costa. Lava henki muumitunnelmaa, sillä teatterissa menee tällä hetkellä muuminäytelmä Näkymätön Lapsi, ja ILK sai kunnian olla muumitalon henkeen sisustetussa olohuoneessa upeiden kynttelikköjen loisteessa! Kynttilöiden sekä vieraiden kanssa kilpaa säteili illan emäntä Laura – jälleen kerran.

Lauralla on taito tehdä ihmisestä näkyvä. En tarkoita nyt mitään ulkoista, vaan sitä, että hän osaa kaivaa ihmisestä esiin taitavasti jotain herkkää ja sitä, mikä ihmisessä on parasta. Minäkin, joka istun yleisössä, tunnen itseni todella tärkeäksi ihmiseksi. Eikä se ole ihmekään, jos miettii että Lauran sanoin hänelle ihmiset, joita hän tapaa, ovat helmiä. Moniko ajattelee itsestään, että on helmi? Käsi ylös! Vai… sorrunko joskus ajattelemaan, että olen toiselle ihmiselle jopa taakka?

Myönnän.

Muistatko muumien näkymättömän Ninnin? Tässä tarinassa muumitaloon muuttaa lapsi, jota oli moitittu niin paljon, että hän oli muuttunut näkymättömäksi säikähdyksestä. Oletko sinä koskaan tuntenut itseäsi niin hävettäväksi, ulkopuoliseksi ja noloksi, että tekisi mieli muuttua samalla lailla fyysisestikin näkymättömäksi?

Minä olen.

Ja monta kertaa.

Kuinka haluaisinkaan voida sanoa, että elämäni suurin saavutus on palvella muita ihmisiä ja Jumalaa, kuten Fredrik. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että olen vielä vähän matkalla. Kuten Ninni, taistelen pelkästä olemassaoloni oikeutuksesta. En ulkoisesti, vaan sisäisesti. Saanko minä olla olemassa? Mitä merkitystä minulla on? Onko minulla paikka maailmassa? Olen samaa mieltä Ninan kanssa, joka sanoi, että suurimmat taistelut käydään ihmisen sisällä ja läksy, jota opiskellaan uudestaan ja uudestaan on armoon luottaminen.

Onneksi elämässä tulee toisinaan myös vastaan hetkiä, jolloin tuo riittämättömyyden tunne häviää ja tulee tunne, että voisin ainakin ihan vähän olla olemassa. Kun on hyväksytty ja rakastettu. Kun joku katsoo silmiin hymyillen ja kysyy, että oletko vähän söpö. Ensin sitä miettii, että kuuliko väärin. Ja sitten on yhtäkkiä ihan pasmat sekaisin kun tajuaa, että se toinen tarkoitti oikeasti, että oon söpö!

Näkymättömän Ninnin tarina loppuu niin, että muumiperheessä oleskelu hyväksyttynä ja rakastettuna saa Ninnin taas näkyväksi. Ensiksi vähän, sitten kokonaan. Samalla tavalla tuntuu, että Ilta Lauran kanssa saa aina jotain varauksellista itsestäni häipymään. Luulen että se on jotain, mitä Sebastian tarkoitti sillä, että jokainen voisi kokea olevansa vapaa.

Lopetan mietelauseeseen, joka löytyi teatterin takahuoneen seinältä:

”Hauskinta olisi, jos olisi aina hauskaa.”

Niinpä. Olisipa aina ILK.

Back To Top